• Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää alatunnisteeseen

Kultasepän Päiväkirjat

Kultasepänalan artesaaniopiskelijan kokemuksia

  • Etusivu
  • Blogi
    • opiskelu
    • tietopankki
    • maailmalta
    • korut
    • web
    • sivusto
  • Tomi
  • Sivusto
    • Arkistot
    • Viimeisimmät kommentit
    • Kirjaudu
    • Rekisteröidy
    • Uutiskirje
  • Yhteys
  • //
Olet täällä: Alkuun / web / Kuvista video

01/08/2016 By Tomi Kokko Kommentoi

Kuvista video

Minulle näytettiin, että Facebookissa pystyy nykyään tekemään hyvin helposti ja nopeasti näyttävän videon. “Kuvista video, onpa kätevää”, ajattelin.

Päivää myöhemmin sain ahaa-elämyksen ja päätin, että kokeilen sitä Windows Movie Makerillä. Olin aikaisemmin koostanut videon hopeasormuksista samalla ohjelmalla.

Aiemman videon tekemiseen oli mennyt kahdessa päivässä yli kymmenen tuntia aikaa, koska eksyin hieman testailemaan siirtymiä ja mikrosäätäämään kaikkea mahdollista. Ajatus, että saisi tuleviin artikkeleihin helposti kivan videon, edes kuvista, oli todella kiehtova.

Kuvista video

Aloitin Movie Makeriin uuden projektin, johon lisäsin artikkelin kuvat viiden sekunnin vaihtoviiveellä. Ajattelin, että se voisi olla hyvä vaihtoväli kuville. Otin ohjelman kotivalikosta automaattisen teeman Contemporary käyttöön ja tein pientä editointia ja muokkailua siellä täällä. Sitten vain tallennus ja videon luominen. Valmista! No joo, kyllä siinä nyt meni pari tuntia testaillessa sitten kuitenkin.

Kuvista video
Kuvista video – Videoeditointiohjelman projekti

Lopputulos

Tekeminen onnistui suht nopeasti ja kyllä sitä kärsii katsoa, vaikkapa artikkelin yhteydessä. Ei tullut lähellekään niin hieno ja eläväinen kuin Facebookin vastaavat videot, mutta menettelee toistaiseksi.

Täytyy etsiskellä jatkossa erilaisia tapoja tehdä kätevästi kuvista video. Tulipa myös mieleen, että mitä jos, videot tekisi Facebookissa ja veisi YouTubeen, ei varmaan käytännössä onnistuisi ihan noin helposti.

WMM

Ilmaisen Windows Movia Makerin voi ladata täältä. Essentials paketissa on muutakin, mutta itse asensin vain tämän elokuvatyökalun. Tämän pitäisi toimia nähtävästi Windows kympissäkin.

 

FacebooktwitterredditpinterestlinkedintumblrmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedintumblrmail

Kategoriassa: web Avainsanoilla: video

Suositellut artikkelit

Marraskuu 2016: Yli 1000 sivulatausta

08/12/2016 : Kommentoi

Ensimmäistä kertaa sivuston yksittäiset sivulataukset ylittävät 1000 sivulatausta kuukaudessa. Nuori korutaiteilija 2016 artikkeli laittoi …

hopeariipus ruusukvartsilla

Hopeariipus ruusukvartsilla

24/11/2016 : 2 kommenttia

Leikkejä Meillä oli sopeuttamisleikkejä jumppasalissa muutaman tunnin. Nimileikkejä ja murhamysteerien selvittämistä. Opettajat ja koulun …

Lukijan vuorovaikutus

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Footer

Avainsanat

affiliate ammattitutkinto ara15 atk ennätys esine facebook hopea instagram kivi korustudio kuvaaminen leimaus lähikuvassa mallinnus omatyö osk riipus sormus sulatus tilastot timantti tkto tomi työharjoittelu video wordpress
  • Tomi Kokko 10/12/2017 at 17:35 on Sormus kehysistutetulla kivelläHarjoittelee monimutkaisesti, niin sujuu jatkossa yksinkertaisesti :) . Istutusmassoja on nyttemmin tullut itsekin kokeiltua, käteviä ovat kyllä.
  • Koruseppä Tuija Suutarinen 21/10/2017 at 19:29 on Sormus kehysistutetulla kivelläAika monimutkaisesti teitte tuon kiven istutuksen.Itse laitan leimat aina kun hopealevy on vielä suorana.Käytän kivenistutuksessa lämmitettävää istutusmassaa kauppanimeltään Thermolock,ei tartte tehdä tuollaisia säätöjä...
  • Koruseppä Tuija Suutarinen 21/10/2017 at 19:15 on Työharjoittelupaikka Korustudio Linnassa varmistui!Hyvän harjoittelupaikan olet saanut,todin tätä lukiessa,olet vissiin jo valmistunut.atummen Hennaa jonkinverran ja mahtava persoona ?
  • Tomi Kokko 21/10/2017 at 19:00 on Kultasepän aineoppi kirja – Hannu HuovinenTerve Laura! On kyllä tosi kiva kuulla, että olet blogia lukenut! Kaikista töistä olen kyllä tosiaan päiväkirjamaisesti juttua kirjoitellut ylös ja kuviakin ottanut. Pitäisi taas vain hieman aktivoitua artikkeleita kirjoittamaan ja vanhoja kuvia käymään läpi.

Copyright © 2015-2016 Tomi Kokko